Säästetyllä kesälomaviikollani ajoin töppösen ja Sienen (4kk) kanssa Patvinsuolle syyskuun alussa 2011. Kilometrejä tuli paljon ja matkaan meni reilu 4h suuntaansa. Lähdimme maastoon sunnuntaina noin kahden aikaan, ja takaisin autolla olimme keskiviikkoaamulla 10.30. Sunnuntaina alkuun pääsy oli hankalaa puutteellisten merkintöjen takia, ja lopulta kävelimme jotakuinkin Suomu - Kurkilahti - Korpilampi. Leiriydyimme siis keskelle ei mitään. Maanantaina käveltiin Nälmänpuro - Lahnalampi - Pirskanlampi, tiistaina Majaniemi - Teretinniemi ja keskiviikkona Teretinniemestä Kurkilahden kautta samaa tietä takaisin. [kartta]

Pentu jaksoi kävellä todella hienosti! Sunnuntaina se sammui heti kun alettiin pystyttää leiriä ja nukkui yönsä kellon ympäri aivan tyytyväisenä (huom. ei todella tee moista kotona, vaan viimeistään 8h unien jälkeen alkaa armoton ralli!). Maanantaina viimeiset kilometrit olivat yhtä tuskaa, pentu ei olisi millään enää jaksanut kävellä. Kun kannustaminen ei enää riittänyt, kannoin sitä pariin otteeseen aina jonkun sata metriä kerrallaan. Sillä sai vähän huijattua ja tyyppi käveli taas hetken itse. Vesi oli leiriytymistä rajoittava tekijä ja oli siksi pakko marssia lammelle asti. Surku tuli tästä itselleni, mutta loppujen lopuksi selvittiin perille. Tiistaina pentu ei ollut lainkaan väsynyt perille päästyämme, mutta oltiinkin pidetty päivällä ihan kunnon nukkumatauko (3h) aiempien pikaisten keittolounaiden tilalla. Keskiviikon viimeinen 6,5km meni kanssa todella hienosti. Päivämatkoiksi tuli joku 12km luokkaa oleva kilometrimäärä eikä pentu millään tavalla rajoittanut - en olisi kävellyt 14kg rinkan ja mudin kanssa keskenään ollessani kyllä juuri enempää...

Juuri lähdetty. Mudi oli ekan päivän fleksissä, loppumatkan pääosin irti, koska vastaantulijoita ei varsinaiselle reitille päästyämme ollut. Pentu oli irti. Toki sillä oli remmi ihan käden ulottuvilla ja muutamassa alkumatkan ohituksessa otinkin sen kiinni. Kahden koiran kanssa kulkeminen pitää miettiä ja opettamalla opettaa, harjoittelematta se ei todella sujunut. Pentu sotki meidät kaikki silmänräpäyksessä naruihin ja jos olisi ollut enemmän kulkijoita eikä se olisi voinut olla irti, oltaisiin varmaan jouduttu perumaan koko reissu...

Suomunjärvi. Suosittelen kaikille, ah noita rantoja! Joku oli ihan uimaranta, mutta valtaosa täysin merkkaamattomia ja koirain kanssa pysähdyttiin ainakin kolmessa eri kohtaa. Koirat meni ihan sekaisin ja voi sitä rallia<3

Hepuli

Hepuli 2

Hepuli x.. ne olisi lutranneet varmaan koko päivän tuossa, ellen olisi patistellut eteenpäin.

Pliis ei mennä vielä!

Kökkö kuva muuten, mutta katsokaa noita jalkoja. Se kamppaa itsensä? :D Hyvin sienistä toimintaa!

Trrr! Taitaa olla jo toinen kohta.

<3

Oi voi. Sienen tähänastisen elämän hauskin päivä varmasti.

Varo jalkojasi!

Aletaan päästä varsinaiselle reitille.

Jaksaisit ehkä vähän paremmin iltaan asti, jos et poukkoilisi koko päivää pitkin suota? Pitkospuut on tarkoitettu korvaamaan suojuoksu, mutta ehei, ei meidän Sieni ;) Kymmenen metriä puilla ja sitten lits läts loikka pöpelikköön!

Koskaan en oo nähny telttaa enkä ollu metsässä yötä, mutta eipä tässä mitiä.

töppönen on niin parhain vahti<3

Lopultakin oikeasti aika hengähtää. Teltan pystytettyäni aloin kaipaamaan kännykkää, joka on takin taskussa, jotta voisin panna sen päälle ja laittaa vaikka muutaman viestin. Vaan eipä ole takkia missään. Pengon rinkan, pengon tavarakasat, pengon teltan, pengon samat uudestaan. Ei ole. Olin tullessa poukkoillut polulta sekä oikealle metsän puolelle että varsinkin vasempaan suolle - yritin etsiä leiripaikkaa ja erityisesti suosta kohtaa mistä saisin vettä. Oli meinaan todella niukassa. Pakkohan siinä oli tarkistaa se suon puolen alue missä viimeisenä oltiin pyöritty ja mistä vettä lopulta löytyi sen verta että päätin panna teltan pystyyn. Vaaleanvihreää takkia on ihastuttavan hyvä etsiä varvikosta, ja kannustin töppöstä auttamaan. Ei vaan löydy, ei mistään. Lähdin sitten kävelemään polkua takaisin päin, kaipa se on pudonnut rinkasta ja lojuu jossain siinä. Olin ihan hetki ennen leiriytymistä nostanut mudin ilmaisemat aurinkolasit polulta puun oksalle, ehkä se takki oli siinä pyllistellessä tippunut. Ei ollu, ei näkyny. En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai kirota, ei mitään muistikuvaa koska se viimeeksi oli ollut matkassa. Pistotin koiraa tässä vaiheessa ihan tosissaan etsimään polkua pitkin, ja tyyppi poukkoili oma-alotteisesti siitä metsään ilmeisesti meidän jälkiä. Vähän se oli hämillään eikä vissiin oikein tiennyt mitä tehdään, kun mitään ei mistään löytynytkään. Juuri kun olin ajatellut, että palaan leiriin syömään ja lähdetään sitten uudestaan etsimään, koira tuli polkua pitkin takkia raahaten. En tiedä oliko se löytynyt polulta vai metsästä, enkä nähnyt mistä kaukaa asti koira oli tulossa, mutta se löytyi!!! Ilo oli vaan lyhyt sillä takin käsiini saatuani huomasin, että selkä on vaakasuorasti koko matkalta puhki. :( Se on jäänyt johonkin kiinni koiran tuodessa sitä ja revennyt. Voi paskan paska kun otti niin päähän. Onneksi kuitenkin löytyi, parempi tallessa oleva rikkinäinen takki ja ehjä puhelin kuin hukassa olevat molemmat. Sieni parka ei tietenkään malttanut jäädä yksin nukkumaan, vaan lähti meidän mukaan etsintäreissulle. Takaisin päästyämme se oli aivan uupunut.

Yöunien jälkeen aamulla oli taas hurjasti virtaa.

Luksusta! Vadelma-mustikkakeitolla maustettua puuroa ja tuoreita mustikoita. Keräsin niitä illalla valmiiksi mukiin, mikä oli hyvä ratkaisu, koska aamulla herättyäni, kylmissäni, kokovartalojumissa, takin takia vittuuntuneena ei todella olisi tullut kerättyä mitään. Lisäksi osoittautui, että tämä oli ainoa paikka missä mustikoita oli ihan vieressä tarjolla.

Hieman oli siinä suon vieressä yön jäljiltä kosteaa, kamera veti ihan huuruun hetkessä.

jatkuu >>